Luonne ja koulutus

Mudit ovat erittäin älykkäitä, elämänmyönteisiä, iloisia, energisiä ja toiminnanhaluisia opportunisteja.
Niillä on myös voimakas reviiritietoisuus, mistä kumpuaa tarve vahtia.
Suurin osa mudeista käyttää mielellään ääntään

Ajatuksia mudien luonteesta ja koulutuksesta

Mudi on rotuna erittäin, välillä jopa liiankin, älykäs, mikä on sekä ihanaa, että raivostuttavaa. Parhaimmillaan mudi on kuin elokuvien Lassie; se ymmärtää olemattomasta vinkistä mitä omistaja haluaa sen tekevän. Voisipa jopa melkein väittää sen lukevan ajatuksia… Kun mudin ja omistajan suhde on hyvä, ja koira luottaa omistajaansa, tekee se mielellään kaiken mitä siltä pyydetään, jopa ikävätkin asiat. Mudi haluaa olla yhtä ihmisensä kanssa ja se matkii kuin apina henkilöä tai koiraa, jota se ihailee ja kunnioittaa. Mudi oppii paljon pelkästään katselemalla ja matkimalla näkemäänsä. Se nauttii uusien asioiden oppimisesta ja myös oppii ne hetkessä. Vain omistajan mielikuvitus rajoittaa mudin kouluttamista, eräs mudi erotti jopa ympyrän ja neliön! Jos mudia ei opeta tai kouluta, se opiskelee itsekseen – sen on aivan pakko saada käyttää aivojaan. Mitä visaisempi pulma, sen tyytyväisempi mudi on selvitettyään ongelman.

Jos ihminen ei ole syystä tai toisesta kyennyt muodostamaan koiraansa tarpeeksi luottamuksellista suhdetta, niin mudi ei koe omistajaansa turvalliseksi ja laumasta kaikissa tilanteissa huolehtimaan kykeneväksi laumanjohtajaksi, jolloin mudi pyrkii aktiivisena ja puolustushaluisena koirana ratkomaan eteen tulevat pulmat omistajansa puolesta. Tästä seuraa se, että mudi omistajineen löytää itsensä usein tukalista ja noloistakin tilanteista. Luottamuspula on yleisin ongelmia aiheuttava asia mudien ja niiden omistajien välillä. Mudi ottaa tehtävänsä lauman puolustajana liiankin tosissaan, mikäli se kokee, että omistaja ei kykene tarpeeksi suojelemaan itseään, mudia ja mahdollista muuta laumaa. Puolustushaluinen, reaktioissaan nopea mudi, joka ei ole kunnolla omistajansa hallinnassa, voi olla ympäristölle vaarallinen. Mudit eivät epäröi tarvittaessa käyttää hampaitaan ihmisiin, toisin kuin pienehköt paimenkoirat yleensä.

Itselläni on kokemusta sekä lähes täydellisestä että puutteellisesta suhteesta mudien kanssa. Hiski oli aina kuin ajatus, sen kanssa oli mielettömän helppoa ja mukava elää. Olin osannut alusta asti kasvattaa sen oikein, voisin väittää suhteemme olleen lähes täydellinen symbioosi. Toisin oli ensimmäisen mudini Jorin laita. Jori oli mielettömän älykäs koira, mistä johtui se, että se oli myös erittäin huumorintajuinen. Sen sijaan, että olisin ollut Jorille laumamme pomo, se kohteli minua kuin vanha aviomies vaimoaan…

Kun Jori tuli minulle –91 kukaan ei kertonut miten mudi toimii, eikä mukana tullut käyttöohjeita. Aikaisemmat sakemanni- ja corginarttuni olivat vieressä kyhnääjiä. En pitänyt siitä, joten ajattelin, että kasvatan Jorista itsenäisemmän ja reippaan koiran. En ymmärtänyt, että Jori, tyypillisenä mudi-uroksena, oli jo valmiiksi perusluonteeltaan ihan tarpeeksi itsenäinen ja ponteva. Sen sijaan, että olisin asianmukaisesti opettanut Jorille oikeat käyttäytymismallit jo pikkupentuna, vahvistinkin innoissani vahingossa joitakin sen ominaisuuksia, joita ei olisi pitänyt lainkaan vahvistaa...

Mudille tyypillisesti, noin viisikuisena, Jori keksi olevansa verraton vahtikoira ja pätevä laumanjohtaja. Se haukahteli kerrostaloasuntomme ikkunasta kadulla näkemiään tapahtumia. Minun olisi pitänyt heti karsia moinen käytös, mutta sen sijaan tietämättömyyttäni innostin söpöä pentua vahtimaan lisää kyselemällä: "Mikä siellä, kuka tulee?", ym. yhtä älykästä. No, Jori ei haukkunut sisällä juurikaan muuta kuin ovikelloa, mutta se oppi ärsyttävän tavan kiljahtaa kerran kovalla äänellä "vuh!", kun se kuuli jotain tavanomaisesta poikkeavaa rapusta tai pihalta (olen aina asunut mudeineni kerrostalossa). Tämä kiljahdus/karjahdus, vai miksi sitä pitäisi kutsua, oli minulle tarkoitettu ilmoitusluontoinen asia, eikä se tiettävästi häirinnyt naapureita. Itse olen kuitenkin yliherkkä koirien haukkumiselle, joten en pitänyt Jorin ilmoittelusta.

Myös joissakin muissa asioissa kasvatukseni meni pieleen. Jori oli erinomainen palveluskoira ja kilpailukoira, mutta onnistuin pilaamaan sen tottelevaisuuskoulutuksen pohjatyön. Innostin ja motivoin voimakasviettistä kuumakallea liikaa, enkä vaatinut siltä tarpeeksi täsmällisiä suorituksia. "Annoin" Jorin dominoida itseäni liikkeiden aikana mm. haukkumalla ja hyppimällä, palkaten sitä väärään aikaan ja vääristä suorituksista. Kokeiden tottelevaisuusosissa Jori toimi hienosti, jos sille tuulelle sattui. Mutta, jos erittäin huumorintajuinen Herra Sirkuspelle sattui Esiintyvän Taiteilijan Tuulelle, oli show sangen yleisöä viihdyttävää. Minulta tosin nousi savu korvista... Taiteellisesta vaikutuksesta saimme varmasti maksimipisteet, mutta teknisestä suorituksesta pisteet jäivät jostain syystä kovin vähiin. Eräässäkin kokeessa Jori puri minua takapuoleen täyskäännöksen yhteydessä...

Mitä Jorin kanssa säätämisestä opin? Opeta mudille kaikki liikkeet varmoiksi ennen kuin lähdet ensimmäiseenkään kokeeseen, ja vaadi siltä alusta asti tarkkaa ja äänetöntä suoritusta. Älä ikinä palkkaa ääntelystä, vaikka koira olisi tehnyt liikkeen hyvin. Jos mudi liikettä tehdessään samalla ääntelee, niin teetä liike uudelleen ja palkkaa vasta, kun koira tekee sen hiljaa.

Tottelevaisuutta opetettaessa ihmiset sortuvat helposti kiihkeiden mudiensa kanssa liikaan kuumentamiseen Matalaviettisempien koirien kanssa saa pelätä, että koiran vire katoaa, jos siltä koulutuksen yhteydessä vaaditaan paljon tai jauhetaan samaa. Mudien kanssa asia on yleensä päinvastoin; mitä enemmän ja tiukemmin vaadit täydellistä suoritusta ennen palkanmaksua, sen paremmin mudi toimii - olettaen siis, että palkka on mudille mieluisa! Toki mudeista löytyy välillä matalampivireisiä yksilöitäkin, joita täytyy ja pitää kunnolla innostaa. Tärkeää on jo pikkupennusta huomata onko oma pentu "kiihkeä hullu" vai "diesel-moottorilla" varustettu yksilö ja sovittaa treenaaminen sen mukaan.

Koska mudi oppii niin helposti ja nopeasti, on tärkeää, että jo heti pikkupennulle opetetaan, että annettuja käskyjä ja komentoja on ehdottomasti noudatettava. Mudi huomaa heti, jos sen ei "tarvitse" totella heti. Jos mudi pääsee oppimaan jonkin ei-toivotun tavan, on sen kitkeminen verta ja hikeä kysyvä urakka. Mudi pitää jääräpäisesti kiinni saavutetuista eduistaan. En ole törmännyt mudistiin, joka olisi pitänyt liian tiukkaa kuria mudilleen – päinvastoin, yleensä mudit pistävät omistajiaan 6-0 tai ainakin yrittävät...

Mudit ovat opportunisteja ja optimisteja. Ne eivät koskaan lopullisesti alistu kohtaloonsa ja lannistu, vaan yrittävät kokeilla yhä uudelleen, että jos sittenkin... Kiltein ja parhaiten kasvatettu mudikin huomaa kyllä omistajansa heikot kohdat ja hetket. Jos esimerkiksi omistaja ei kehtaa ihmisten ilmoilla laittaa tarpeeksi tiukasti huonosti käyttäytyvää mudiaan kuriin, niin mudi käyttää heti tilaisuuttaan hyväkseen ja käyttäytyy miten itse haluaa. Siinä sitten ihmetellään, että "Miksi toi koira käyttäytyy niin nätisti kun olemme kahden, mutta heti jos on muita ihmisiä, niin se on aivan holtiton?" Mudit ovat hyvin samanlaisia kuin pikkulapset. Tämä sama sinnikkyys tekee mudeista periksi antamattomia työkoiria.

Keskiverto mudi, etenkin uros, on treenatessa ja kokeissa usein ns. ravista- ja käytä-koira. Pieni "kurinpalautus" ennen kilpailusuoritusta tekee yleensä eetvarttia. Jos innokasta ja omapäistä mudia vain kehuu, innostaa ja kuumentaa ennen suoritusta, kostautuu se helposti kurittomuutena tai tarkkaavaisuuden puutteena tottelevaisuuskehässä. Mudi voi tehdä yli-innoissaan tottista, jolloin se "unohtaa" kuunnella mitä omistaja oikeasti sanoikaan. Mudi kuulee käskyn, mutta ei kuuntele käskysanaa, ja suorittaa liikkeen innoissaan ajatellen, että: "Se sanoi varmaan istu…". Mudi tekee juuri niin kuin sen haluaa tekevän (lue: antaa tehdä). Mudi ei heitä hanskoja naulaan ja pahoita mieltään, jos laitat sen kuriin ja järjestykseen sen pelleillessä koulutuksen aikana. Päinvastoin, suoritus yleensä paranee, kun mudi huomaa, että nyt tehdäänkin oikeasti töitä, sillä töitä mudi haluaa tehdä.

Mudinpentu on kuin muovailuvahaa, siitä voi muokata lähes millaisen koiran tahansa riippuen omistajan "koiratatsista". Pieni mudinpentu on "salakavala". Se on niin söpö, uskomattoman älykäs, pikkuvanha ja usein myös kiltti, että ehdottoman "EI"-sanan takominen mudin kalloon tahtoo unohtua kuin vahingossa. Kun mudi tulee puolen vuoden ikään, omistaja huomaa kauhukseen, että söpöstä nallenpoikasesta on sukeutunut rasittava, rajojaan rajusti kokeileva teinihirviömudi. Siitäpä sitten alkaakin vääntö... Mutta kyllä se jossain vaiheessa helpottaa! Urosten kanssa yleensä kahden vuoden ikä on sellainen etappi, jolloin koiralle ikään kuin yhtä äkkiä tulee aivot.

Mudi on rotuna vielä niin puhdas työkoira, että tekeminen itsessään on jo sille palkinto. Namit ja lelut ovat vielä ekstraa päälle. Mudin kanssa ei pärjää kuitenkaan pelkästään motivoimalla ja kehumalla. Jokaisessa mudissa on sen verran kiipijää ja besserwisseriä, että jossain vaiheessa koulutuksessa tarvitsee käyttää jonkinlaisia pakotteita, joko henkisiä tai fyysisiä. Henkiset pakotteet ovat mudille yleensä tehokkaampia, sillä mutiaiset ovat useimmiten fyysisesti kovahkoja. Työhullulle mudille tehokas rangaistus on keskeyttää suoritus ja laittaa koira jäähylle. Toinen tehokas on mudin karkotus laumasta eli häädetään koira määrätietoisesti pois tai laitetaan se esim. toiseen huoneeseen, ja annetaan koiran tulla takaisin laumaan vasta, kun se on rauhoittunut. Voimakkaasti laumaviettiselle Hiskille tämä oli kaikkein ankarin kaikista rangaistuksista, ja erittäin luupäiselle ja fyysisesti kovalle Sulolle tämä on ollut ylipäätään ainoa rangaistus, jonka se muistaa edes hetken.

Fyysisenä pakotteena käytän tarvittaessa korvasta, poskesta tai kuonosta nappaamista, mikä ehkä kuulostaa ilkeältä, mutta on eleetön ja pieni kovistelu, jonka koira ymmärtää hyvin (vertaa esim. emokoiran toiminta pentujen kanssa). Jos nuorempi koira on kuriton, eikä usko vanhemman koiran varoituksia, on seurauksena samankaltainen nopea nipistys. Korvasta nappaaminen on tehokas keino tarvittaessa, jos koira ei esim. irrota esineestä heti irti-käskyn saatuaan. Tyypillinen mudi ei ole pitkävihainen: rangaistuksen "kärsittyään" se jatkaa saman tien puuhailuaan iloisesti häntä pystyssä, olettaen tietenkin, että rangaistus on ollut oikea-aikainen ja mudi on osannut yhdistää sen tekoonsa.

Kun mudi on oppinut jonkin tottelevaisuusliikkeen, niin älykkäänä koirana se kehittelee mielellään siihen lisäksi omia juttujaan. Mudi rakastaa huomiota, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Mudi tekee liikkeestä oman versionsa, heiluttaa iloisena häntäänsä ja sanoo: "Eikös tämä liike olekin paljon fiksumpi näin?! Minusta tämä on paljon näyttävämpää näin…"

Jos lähdet kokeeseen keskeneräisen mudin kanssa, tapahtuu seuraavaa: Mudi tekee väärin jonkin liikkeen tai tekee jotain hassua. Yleisö nauraa, josta iloinen ja huumorintajuinen mudi (joita suurin osa mudeista on) innostuu esiintymään. Jos et rakenna mudin suoritusta varmaksi ennen seuraavaa koetta, sinulla on jatkossa käsissäsi kokeissa pelleilevä mudi. Jos mudi oppii tällaiseksi, virhettä on lähes mahdoton korjata, sanoo nimimerkki "kokemusta omaava". Treeneissä koira tekee kaiken kunnolla, myös valekisoissa, mutta älykkäänä moppena erottaa joka kerta oikean kisatilanteen ja… Siispä mudin kanssa on ehdottoman tärkeää, että liikkeet ovat suoritusvarmat ennen kuin lähdetään kisaamaan, oli laji mikä tahansa.

Kun liikkeet ovat varmat, saa mudi yleensä aina erittäin hyvät tai erinomaiset pisteet kokeissa. Tottelevaisuussuoritus on näyttävä, iloinen, vauhdikas ja tarkka. Minkäänlaista pelleilyä koulutuksen aikana ei pidä mudilta sallia. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä mudi osaa olla välillä niin hassunkurinen, että pakostakin naurattaa. Veitikkamainen mudi tietenkin innostuu siitä, että on onnistunut ilahduttamaan sinua ja saa hepulin.

Pääperiaate mudin koulutuksessa on, että mitään ei tapahdu ellei koira ole kunnolla ja nätisti. Uudet asiat kannattaa opettaa namilla, jotta vilkas ja taisteluhaluinen koira malttaa keskittyä. Kun koira osaa asian, kannattaa suoritusta nopeuttaa ja motivaatiota vahvistaa lelulla palkitsemalla. Rauhallisuutta vaativat liikkeet, kuten paikallaolo, kannattaa aina palkita namilla. Mudit ovat yleensä hyvin taisteluhaluisia ja leikkisiä, joten ne on helppo leikin avulla kouluttaa ihan mihin vaan. Myös saalis- ja paimennusvietti on mudeilla kohtuullisen voimakas, joten pennulle pitää opettaa, että mitään eläimiä tai ihmisiä, pyöriä ym. ei saa jahdata. Mudi ajaa edellään pinkovaa jänistä niin kauan, kuin näkee sen, mutta jäljestämään se ei yleensä lähde.

Yleensä mudi kestää jo pikkupentuna todella paljon harjoitusta kyllästymättä. Sille kannattaa opettaa kaikki tottelevaisuuden perusasiat (istu, maahan, seiso, tänne, sivulle, paikalla odottaminen, jne.) leikin varjolla n. neljän kuukauden ikään mennessä, jolloin tulee eka uhma- ja "pöhkö"-kausi. Silloin uuden opiskelu on hyvä jättää tauolle ja keskittyä vaan "ympäristöoppiin". Mudi oppii parhaiten oivaltamalla, kuten muutkin koirat. Sitä ei saa auttaa liian nopeasti, vaan sen täytyy itse päästä yrityksen ja erehdyksen kautta päämääräänsä. Kärsivällisyyttä kannattaa vilkkaalle mudinpoikaselle opettaa heti alusta alkaen. Sille opetetaan, että se ei pääse hosumalla ja riehumalla mihinkään, eikä se saa vinkumalla tai haukkumalla tahtoaan läpi. Tämä on tärkeää esim. ulos lähdettäessä, ruokaa annettaessa, leikittäessä ja muissa innostavissa tilanteissa.

Mudit ovat useimmiten melko äänekkäitä koiria, toki poikkeuksiakin löytyy. Mudeilla on paljon asiaa ja ne rakastavat omaa ääntään, ja käyttävät sitä monipuolisesti. Ääniasteikko on hyvin laaja; matalasta murinasta ja örinästä tärykalvoja viiltävään kiljahteluun, siihen väliin mahtuu myös normaalilla äänellä suoritettua haukkumista. Mudeilla on yleensä tarve saada ns. sanoa viimeinen sana. Kynnys käyttää helposti ääntä onkin ehkäpä mudien huonoin puoli, tosin on siitä hyötyäkin välillä - esim. hakukokeessa haukulla ilmaiseva mudi on kova luu.

Mudi käyttää ääntään paimentaessaan. Tästä johtuu, että mudi yrittää jo pentuna kokeilla, saisiko haukkumalla omistajan komennettua toimimaan tahtonsa mukaan. Jos pentu saa tahtonsa läpi vinkumalla ja haukkumalla, käyttää se jatkossa yhä herkemmin ja herkemmin ääntään saavuttaakseen päämääränsä. Jos esim. heittelet mudille keppiä, voi se alkaa innoissaan haukkua odottaessaan kepin lentävän. Jos keppi lentää, kun mudi haukkuu, se oppii hetkessä, että kannattaa aina haukkua, niin keppi kyllä jossain vaiheessa lentää. Mudi ei yleensä ole ns. turhanhaukkuja (on tietysti joitakin huonohermoisia yksilöitä, jotka stressaavissa tilanteissa purkavat painettaan jatkuvalla haukkumisella, kun eivät osaa toimia muutoin), vaan sen haukkuminen on lähinnä edellä kuvattua opittua omistajan komentamista, tai intohaukkua kiihdyttävässä tilanteessa, tai vahtihaukkua esim. pihamaalla.

Mudin pystyy yleensä opettamaan kohtuullisen hiljaiseksi, jos muistaa ettei se saa koskaan saada tahtoaan läpi ääntään käyttämällä (ei päde hermostuneisiin/neuroottisiin yksilöihin). Tämä tosin vaatii ehdotonta tarkkuutta asiassa. Omat mudini ovat olleet melko hiljaisia kotona (kaikki viisi asuneet kerrostalossa), ainoastaan ovikelloa on haukuttu pontevasti. Sen sijaan kodin ulkopuolella "hanat ovat auenneet" helposti kiihdyttävissä tilanteissa.

Useat mudit ovat kovia "juttelemaan". Niistä lähtee mitä ihmeellisimpiä pieniä mutisevia, tuhisevia ja marmattavia, ankkamaisia ääniä ja "kiekaisuja", jotka ovat todella hassuja. Tätä kummallista pulputusta on vaikea kuvailla, se täytyy itse kuulla. Se ei kuulosta miltään tunnetulta eläimeltä, eikä varsinkaan koiralta.

Mudeja on sekä avoimia, että hieman pidättyväisiä ja joitakin todella pidättyväisiä yksilöitä. Valtaosa mudeista on avoimia, luoksepäästäviä ja sosiaalisia. Yleensä mudeilla on voimakas vahtimistaipumus ja puolustushalua löytyy. Mudi ei saisi olla arka ja/tai hermostunut ihmisiä kohtaan, vaan sen pitäisi olla rohkea ja suorastaan jopa hieman röyhkeä. Kaikkein sosiaalisimmatkin urokset yleensä dominoivat ihmisiä mielellään, etenkin jos ne huomaavat, että ihminen on epävarma tai pelkää koiraa.

Mudeilla on yleensä hyvät koirasosiaaliset taidot ja ne lukevat hyvin toisia koiria. Ne ovat kuitenkin voimakasluonteisia johtajatyyppejä, eivätkä siedä, jos joku tulee hyppimään nenälle. Uroksilla on melko voimakas machoiluikä 1-3-vuotiaana, mutta kyllä siitä yleensä kärsivällisyydellä hengissä selviää. Jotkut mudit, etenkin nartut, voivat olla toisille koirille hyvinkin mustasukkaisia omistajastaan ja käyttäytyä jopa aggressiivisesti omistajaansa "puolustaen". Tällainen käytös on syytä karsia tiukasti jo heti pienenä ja opettaa pennulle, että omistaja pystyy ja haluaa itse huolehtia itsestään - sitä ei mudin tarvitse tehdä kuin todellisessa, laumaa oikeasti uhkaavassa tilanteessa. Omistaja myös pystyy ihan itse päättämään mitä koiria hän tervehtii ja silittää.

Saman perheen koirilla ei ole yleensä ongelmia keskenään, jos niillä on tarpeeksi ikäeroa. Mudi kunnioittaa vanhempaa koiraa, tosin tilaisuuden tullen se on valmis nopeasti kiipimään arvoasteikossa ylöspäin… Omilla uroksillani ei ole ollut koskaan ongelmia keskenään, päinvastoin, ne ovat olleet ylimmät ystävät. Jos perheen vanhempi koira on kiltti ja väistyvä, nousee mudi sen ohi arvoasteikossa jo hyvinkin nuorena.

Voisinpa melkein yleistää, että mudi-urokset ovat machoilustaan huolimatta usein hieman koirasosiaalisempia ja leppoisampia toisia koiria kohtaan, kuin nartut. Jotkut mudi-nartut ovat melkoisen pippurisia luonteeltaan. Nartut ovat yleensä hieman kuuliaisempia, urosta joutuu usein pitämään tiukemmassa, jopa erittäin tiukassa kurissa. Urokset ovat usein ehkä hieman huumorintajuisempia ja leikkisämpiä, kuin nartut. Nartut ovat yleensä kuitenkin enemmän "halinalleja" ja pusuttelijoita kuin machot urokset. Poikkeuksia toki löytyy puolin ja toisin.

Mudi-urokset eivät yleensä ole yliseksuaalisia, poikkeuksia toki aina löytyy. Mudit ovat ennen kaikkea työkoiria. Jos mudille on tehty selväksi, että nyt tehdään töitä, niin se ei anna ulkopuolisten ärsykkeiden vaikuttaa suoritukseen. Totta kai mudi-uroksenkin hormonit alkavat jyllätä, jos se törmää kiimaiseen narttuun, mutta ei se yleensä sekoa totaalisesti, paitsi ihan nuorena poikana n. 1-vuotiaana, jolloin se "keksii" tytöt. Jos narttujen hajut sotkevat niin pahasti uroksen pään, että siltä katoaa kokonaan kontakti omistajaan, niin kyseessä saattaa olla yliseksuaalinen uros. Jos tähän yhdistyy puutteelliset vietit (lähinnä taistelu- ja saalistus), niin koiraa voi olla melko mahdotonta kouluttaa (pätee muihinkin rotuihin kuin mudiin).

Kolmesta mudi-uroksestani kahdella on ollut normaali seksuaalivietti ja yksi on ollut yliseksuaalinen niin, että se on haitannut normaalielämää ja koekäyntejä. Normaalin seksuaalivietin omaavat urokseni ovat käyttäytyneet kotona normaalisti, vaikka olisivat juuri ulkona törmänneet kiimaiseen narttuun. Ne ovat myös pystyneet toimimaan treeneissä (haku, tottelevaisuus) normaalisti, vaikka ovat muutama tunti aikaisemmin astuneet nartun tai suorituspaikalla on ollut hyviä narttuhajuja. Sen sijaan yliseksuaalinen yksilö sekosi täysin narttujen hajuista ihan missä paikassa tahansa. Se iski nenänsä maahan ja eli sen jälkeen omissa maailmoissaan. Tämä uros oli melko viriili jo nuorena, mutta totaalinen "sekoaminen" tapahtui n. 4-vuotiaana astumisen jälkeen.

Useimmiten mudi-urosten seksuaalisuus ilmenee pikemminkin toisille uroksille machoiluna, kuin hillittömänä intona narttuja kohtaan. Useimmiten mudi-urokset ovat gentlemanneja, joista kaikki nartut pitävät. Jos narttu ei tuoksu miltään, ei uros ole siitä mitenkään erityisen kiinnostunut. Jos narttu tuoksuu hemaisevalta, alkaa mudi-uros näyttävät kosiopuuhat sen sijaan, että hyppäisi suoraan selkään. Mudit eivät yleensä ole mitään raiskaajatyyppejä.

Kaikille mudeille yhteistä on se, että ne ovat melko itsenäisiä ja viipottavat lenkeillä mielellään kymmenien metrien säteellä omistajasta. Tämän takia onkin hyvin tärkeää, että jo pikkupennulta vaaditaan ehdotonta luoksetuloa ja ei-sanan osaamista. "Ei sinne" -käskyn saa pikkupennulle tehokkaasti opetettua esim. heittämällä pennun perään kourallisen soraa, kun pentu on menossa luvattomaan suuntaan tai ryntäämässä vieraan koiran luo. Pikkukivistä aina joku osuu ja "sadekuuro" säikäyttää kevyesti pennun, mutta ei satuta sitä. Samaan aikaan sanotaan painokkaasti "EI" niin, että pentu varmasti reagoi ja heti perään houkutellaan pentu iloisesti kehuen takaisin, ja palkitaan se luoksetulosta joko leikillä tai herkulla. Aikuisen, vapaana olevan mudin kanssa on helppo liikkua, jos sille on opetettu, että se saa mennä toisten ihmisten ja koirien luokse ainoastaan luvan saatuaan.

Harrastuskoirina mudit sopivat lajiin kuin lajiin. Niillä on erittäin tarkka nenä, joten ne ovat mainioita etsintäkoiria sekä ilmavainulla etsittäessä, että jäljestämisessä. Kaikki mudit rakastavat metsälajeja ja pennulle kannattaa opettaakin ainakin jäljen alkeet. Lähes kaikki mudit, jotka ovat osallistuneet jälkikokeisiin ovat saaneet tuloksen ja koulutustunnuksen, mudit ovat mainioita jälkikoiria. Mudi on työskentelyssään sisukas ja herpaantumaton, eikä se anna pikkuasioiden häiritä itseään. Fyysisesti se on äärimmäisen kestävä: kun muut hyytyvät helteellä, mudi sen kun porskuttaa menemään. Jäljestäminen on hyvää vastapainoa esim. agilitylle, joka on melko hektinen ja koiraa stressaava laji. Jäljestäminen rauhoittaa koiraa ja vähentää sen stressiä, sillä jäljestäminen on koiralle kaikkein luontaisin toiminta. Suosittelen kaikille agilitykoirille toiseksi (tai kolmanneksi) lajiksi jälkeä.

Rakenteeltaan mudi on ihanteellinen agilityyn, se on todella nopea, notkea, kimmoisa ja sen ponnistusvoima on uskomaton koiran kokoon nähden. 100 cm korkean palveluskoirien esteen 45-senttinen mudi hyppää niin, että ilmaa jää väliin ainakin 10 cm! Mudit rakastavat kiipeilyä ja hyppimistä, metsälenkilläkin pitää pompata jokaiselle kivelle ja kannolle. Jo nelikuinen pentu on todella nopea ja taitava fyysisesti, ja aiheuttaa omistajalleen sydämentykytyksiä loikkimalla kallioilla kuin pieni apina. Suurin osa mudeista rakastaa myös uimista ja kaikenlaisia vesileikkejä jo pikkupennusta asti. Mudit kestävät myös hyvin kylmää. Niin kovaa pakkasta ei olekaan, etteikö mudille kelpaisi kunnon lenkki ja hangella piehtarointi.

Minulle mudi on niin sopiva rotu, että mielestäni siinä ei ole mitään sen suurempia vikoja (paitsi meluisuus). Luonteenpiirteet, joita minä pidän hyvinä voi tietenkin joku muu kokea huonoina. Mudien iloisuus, elämänmyönteisyys ja humoristisuus saavat minut päivittäin hyvälle tuulelle ja nauramaan ääneen. Mudit osaavat nauttia täysillä elämästä ja saavat hauskuutta elämään pienillä asioilla, esim. jäätynyt rusakonpapana tai pieni jääkokkare voi aikaansaada hillittömät hepulit. Mudien näsäviisaus ja opportunismi myös kutittavat nauruhermojani. Ja se totaalinen omistautuminen omalle ihmiselle, sekä halu ja kyky yhteistyöhön - se on vaan niin hienoa.

Jos haluaa hyvin helpon, kiltin ja huomaamattoman seurakoiran, joka ei juurikaan vahdi, ei mudia todellakaan kannata ottaa, mutta jos haluaa erittäin älykkään ja persoonallisen koiran (kissan ja apinan risteytys...), jolla on todella paljon annettavaa ja joka haluaa olla kaikessa mukana, niin mudi on oivallinen valinta. Mudi sopii ihmiselle, joka arvostaa koirassa älykkyyttä, uteliaisuutta, huumorintajua, tiettyä alkukantaisuutta, luonnollisuutta, helppohoitoisuutta, tervettä rakennetta ja pitkäikäisyyttä. Mudi sopii ihmiselle, joka haluaa, että koira ei ole nöyristelevä ja mielistelevä orja, vaan koiralla on omaakin tahtoa ja runsaasti älyä myös yrittää toteuttaa oma tahtonsa. Mudi sopii ihmiselle, joka arvostaa koirassa yhteistyöhalukkuutta ja loppumatonta intoa tehdä hommia. Mudi sopii liikunnalliselle ihmiselle, joka harrastaa mielellään pitkiä ulkoilulenkkejä ja pitää myös koiran aktivoimisesta, sekä kouluttamisesta, sillä mudi vaatii vähintään peruskoulutuksen ja sen tulee saada juosta päivittäin vapaana. Pelkkä remmissä lenkkeily, vaikka olisi kuinka pitkä lenkki, ei tyydytä mudin liikunnan ja tekemisen tarvetta - mudin on pakko saada juosta, kaivella ja kiipeillä. Mudi sopii ihmiselle, joka kestää sen, että koira haluaa olla koko ajan mukana kaikessa mitä omistaja tekee, ja ihmiselle, joka haluaa jakaa koiransa kanssa kaiken, myös sänkynsä ja sohvansa. Mudi on ns. perskärpänen.

"Ihanne" mudin-omistaja on sellainen ihminen, jolla on maalaisjärki tallessa eli hän osaa pitää koiraa koirana. Hyvin kiltti ja pehmeä (arka), tai hyvin rauhallinen ja hidas ihminen ei ole voimakastahtoiselle ja vauhdikkaalle mudille sopiva omistaja. Mudit arvostavat ihmisiä, joilla on luontaista auktoriteettia ja "otetta" koiriin. Mudit tuntuvat myös arvostavan ja pitävän temperamenttisista ja voimakastahtoisista ihmisistä, liekö siksi, että ovat itsekin sellaisia . Mudin omistajalla soisi olevan suhteellisen nopeat refleksit ja reaktiot, mudit kun ovat itsekin todella nopeita reaktioissaan - tosin reaktionopeus kasvaa kummasti mudin omistamisen myötä. Huumorintajua mudin omistajalta myös vaaditaan runsaasti, mudit kun ovat itsekin yleensä hyvin leikkisiä, iloisia ja huumorintajuisia hassuttelijoita.

Merkillepantavaa rodussa on, että mudit ovat kaikesta aktiivisuudestaan huolimatta kotioloissa hyvin rauhallisia ja vaatimattomia, jopa huomaamattomia, jos ovat saaneet purkaa toimintatarmonsa ulkona. Kaikkien mudien lempiasento on maata selällään kaikki tassut kohti kattoa. Mudit ovat hyvin sopeutuvaisia ja tekevät sitä mitä omistajakin. Jos nukutaan niin nukutaan, jos puuhaillaan niin puuhaillaan. Aikuinen mudi ei tuhoa kotia turhautuneena liian vähäiseen toimintaan, vaan alistuu kohtaloonsa ja makailee näennäisesti rauhassa. Ulkona ylienergisyys voi kuitenkin purkautua esim. räyhäämisenä toisille koirille, liiallisena vahtimisena, tms.

Eräs mudisti sanoi aikoinaan, että "Jos haluat selvitä elämästä helposti, hiljaisesti ja huomaamattomasti, niin älä hanki mudia". NIIN totta!