Palveluskoirat

Mudit ovat pieniä, mutta pippurisia palveluskoiria

Käyttövalion arvon on saavuttanut kolme mudia

Palveluskoirakokeisiin osallistuneet mudit (60 kpl)

Mudi kantaa isoa noutokapulaa

Mudit saivat oikeuden osallistua palveluskoirakokeisiin vuonna 1990 ensimmäisinä ei-perinteisinä palveluskoirarotuina pumien, pulien, komondorien, kuvaszien ja australiankarjakoirien kanssa. Ensimmäinen mudi osallistui palveluskoirakokeeseen vuonna 1992, lajina hakukoe. Mudeja on osallistunut erikoisjälki-, etsintä-, haku-, jälki- ja viestikokeisiin.

Kolme mudia on saavuttanut käyttövalion arvon; ensimmäinen hakukokeesta v. 1995, toinen on kolmoiskäyttövalio (hakukoe v. 1999, jälkikoe v. 2000 ja etsintäkoe v. 2004) ja kolmas on käyttövalio jälkikokeesta v. 2007. Mudilla on myös hopeamitali hakukokeesta palveluskoirien Suomenmestaruuskisoista vuodelta 1998. Neljä mudia on saavuttanut yhteensä yhdeksän piirinmestaruutta (2 x hakukoe, 4 x etsintäkoe, 3 x jälkikoe). Ruotsissa ensimmäinen mudi saavutti käyttövalion arvon vuonna 2009 lajina viestikoe. Vuonna 2011 ruotsalainen mudi saavutti käyttövalion arvon hakukokeesta.

Yhteensä 60 mudia on osallistunut palveluskoira- ja käyttäytymiskokeisiin vuosina 1992-2013. Määrä on 15 % Suomessa vuosina 1976-2011 rekisteröidyistä mudeista (405 kpl). Kokeisiin osallistuneista mudeista 37 on uroksia ja 23 narttuja. Varsinaisiin palveluskoirakokeisiin on osallistunut 36 mudia, joista 28 eli 78 % on saavuttanut koulutustunnuksen. 11 mudia on saavuttanut koulutustunnuksen useammasta kuin yhdestä pk-lajista. Lisäksi käyttäytymiskokeeseen on osallistunut 24 mudia, joista 21 eli 87,5 % on saavuttanut koulutustunnuksen.

Lisää tietoa mudeista palveluskoiratoiminnassa löytyy harrastushistoriikista.

Palveluskoirakokeisiin osallistuneet mudit ovat alla olevassa taulukossa siinä järjestyksessä, missä ne ovat ensimmäistä kertaa osallistuneet kokeeseen.

Lyhenteet tarkoittavat seuraavaa:

PAKK käyttäytymiskoe koulutustunnus BH
PAEK etsintäkoe koulutustunnus EK
PAEJ erikoisjälkikoe koulutustunnus FH
PAHA hakukoe koulutustunnus HK
PAJÄ jälkikoe koulutustunnus JK
PAYK yleiskoe koulutustunnus YK
1 alokasluokka
2 avoin luokka
3 voittajaluokka
FIN KVA Suomen Käyttövalio

Sukupuoli
Rekisterinimi
Kutsumanimi
Syntymäaika
Rek.numero
Omistaja/ohjaaja Laji Luokka Koulutustunnus
uros
Szófogadás Huszon Negyes
Jori
02.01.1991
SF02334/91A2
Multamäki Terhi PAHA3
PAJÄ1
PAYK1
HK3
JK1
YK1
FIN KVA
narttu
Szófogadás Huszon Nyolcas
Likka
30.08.1992
SF37429/92
Pihlamo Mia PAJÄ1 JK1
uros
Szófogadás Harminc Harmas
Nippe
03.01.1993
SF05767/93A
Pääkkönen Elvi PAHA3 HK3
narttu
Szófogadás Harminc Hetes
Ada
16.03.1993
SF11064/93B
Haarni Jaana PAHA1 -
uros
Szófogadás Harminc Kilences
Janos
16.03.1993
SF11066/93C
Strömberg Sari PAHA1 -
narttu
Szófogadás Negyven Kettes
Kettes
16.02.1994
FIN18277/94A
Aaltonen Maria PAJÄ1 JK1
uros
Szófogadás Negyven Negyes
Viki
16.02.1994
FIN18279/94A
Hovi Päivi PAJÄ3 JK2
narttu
Madraz-Bunda Aliz
Esteri
30.05.1995
FIN36017/95A
Lumirae Minna PAHA1 -
narttu
Madraz-Bunda Anubis
Minttu
30.05.1995
FIN36016/95A
Puukko Hannu PAJÄ3 JK3
uros
Madraz-Bunda Athos
Hiski
30.05.1995
FIN36014/95A
Multamäki Terhi PAEK3
PAHA3
PAJÄ3
PAYK1
EK3
HK3
JK3
YK1
3 X FIN KVA
uros
Madraz-Bunda Azazello
Temppu
30.05.1995
FIN36015/95A
Laine-Evans Sanna PAKK
PAHA1
PAJÄ3
PAEK1
BH
HK1
JK2
EK1
narttu
Sea-Rock Hip Hop Hihhuli
Pepe
09.01.1996
FIN13537/96B
Boman Minna/
Boman Jouni
PAJÄ2 JK2
narttu
Madraz-Bunda Borgia
Kara
15.07.1996
FIN35907/96B
Lehtinen Anja PAKK -
uros
Szófogadás Rada
Rasse
22.07.2000
FIN32397/00
Hiltunen Tuija PAKK
PAJÄ3
PAHA1
BH
JK3
-
uros
Szófogadás Retel
Mortti
22.07.2000
FIN32399/00B
Hovi Päivi PAKK BH
uros
Mustapippurin Mattomestari
Romeo
29.05.2001
ER28885/01A
Kippola Anu PAKK
PAJÄ3
PAHA2
PAEJ1
BH
JK2
HK1
FH1
uros
Szófogadás Latest
Ato
27.08.2001
FIN40160/01C
Kemppainen Kirsi PAKK BH
uros
Mustapippurin Mittarimato
Rölli
29.05.2001
ER28887/01
Ijäs Anna-Liisa/
Holm Anne
PAKK BH
uros
Mustantassun Sälli
Väinö
30.01.2001
FIN15863/01A
Rauma Maija PAKK
PAJÄ3
BH
JK3
uros
Szófogadás Rajka
Repe
22.07.2000
FIN32396/00B
Pääkkönen Elvi PAKK
PAJÄ3
PAHA2
BH
JK2
HK2
uros
Mustantassun Sulo
Sulo
30.01.2001
FIN15861/01A
Multamäki Terhi PAKK
PAHA3
PAJÄ3
PAEK3
PAJÄ
BH
HK2
JK3
EK3
FIN KVA
narttu
Mustantassun Säde
Tuikku
30.01.2001
FIN15860/01A
Heiniemi Riikka PAKK
PAEJ1
BH
FH1
uros
Mustantassun Sisu
Vinski
20.12.1999
FIN12178/00C
Strömberg Sari PAKK BH
uros
Mustapippurin Matadoori
Tarmo
29.05.2001
ER28883/01A
Sankari´Eeva PAKK
PAHA3
BH
HK3
narttu
Mustantassun Siiri
Siiri
13.03.2002
FIN18241/02A
Rissanen Johanna PAKK BH
narttu
Mustantassun Sorja Sabotaasi
Vimma
13.03.2002
FIN18242/02A
Hytönen Marjo PAKK
PAHA1
PAJÄ1
BH
HK1
JK1
narttu
Mustapippurin Mansikkamissi
Nasta
29.05.2001
ER28880/01A
Laine-Evans Sanna PAKK
PAJÄ2
PAHA1
PAEK1
BH
JK2
HK1
EK1
uros
Uros du Clos Saint-Joseph
Konsta
07.02.2003
FIN29637/04B
Lehto Maria PAKK
PAJÄ2
PAHA3
BH
JK2
HK2
narttu
Uncia du Clos Saint-Joseph
Buda
07.02.2003
FIN14795/05C
Mari Väänänen PAKK BH
narttu
Kilvan Formas Fecske
Falo
21.05.2004
FIN46248/04A
Heli Vepsäläinen PAKK -
uros
Mustapippurin Neropatti
Neri
11.07.2004
FIN36480/04A
Satu Arola PAKK BH
uros
Kilvan Hamvas Herceg
Vili
17.01.2006
FIN19393/06B
Satu Valtonen PAKK
PAJÄ1
BH
-
narttu
Mustapippurin Neliapila
Ruuti
11.07.2004
FIN36484/04A
Johanna Paananen PAKK BH
narttu
Takkutukan Superlatiivi
Manta
29.03.2005
FIN23004/05A
Eeva-StiinaHatakka PAKK
PAJÄ3
PAHA3
PAEK3
BH
JK3
HK3
EK3
uros
Mustantassun Samuel
Kusti
21.05.2004
FIN31126/04A
Maiju Lusenius PAKK BH
uros
Gondüzõ-Alkonyat
Ugass Drágám
Urkki
24.11.2005
FIN24683/06A
Liisa Koskimaa/
Liisa Koskimaa &
Markku Kahila &
Terhi Multamäki
PAKK
PAJÄ1
BH
JK1
uros
Vimmatun Särmäsälli
Pantse
28.03.2006
FIN25178/06A
Taneli Ikäheimo PAKK
PAJÄ3
BH
JK3
uros
Mustapippurin Onnentuoja
Reino
08.05.2006
FIN29000/06A
TeijaPalomäki PAKK BH
uros
Puszták-Népe Bátor
Urho
22.12.2005
ER13032/07B
Kaisa Kuisma PAKK
PAHA2
BH
HK1
narttu
Kilvan Pillangó
Nikki
17.04.2007
FIN38614/07A
Jessica Vestling PAKK BH
uros
Kesckefogó Baber
Otus
15.11.2006
ER50460/09A
Minna Kelho PAKK
PAJÄ3
PAEJ1
BH
JK2
-
narttu
Mustapippurin Päivänsäde
Muru
30.05.2007
FIN34196/07B
Terhi Multamäki PAKK
PAJÄ3
PAEK2
PAHA1
BH
JK3
EK2
HK1
uros
Mustapippurin Päivänpaiste
Konna
30.05.2007
FIN34195/07A
Pia Järvinen PAKK
PAVI1
BH
-
uros
Takkutukan Teräsmies
Veikko
25.11.2007
FIN57261/07A
Aino Hirvonen PAKK
PAHA3
PAJÄ1
PAEJ1
BH
HK2
JK1
-
uros
Irhaberki Csili Vili
Leo
14.06.2008
FIN44581/08B
Satu Valtonen PAKK BH
narttu
Black-Wizard's Basic Element
Helmi
12.04.2008
FIN20562/08B
Nina Nihtilä PAKK
PAJÄ2
BH
JK2
uros
Takkutukan Uraohjus
Hupi
17.09.2008
ER45909/08B
Minna Kelho PAKK
PAJÄ1
BH
-
narttu
Takkutukan R-A-K-A-S
Fly
30.03.2009
ER27139/09B
Maria Somerkoski PAKK BH
narttu
Takkutukan Riskibisnes
Liinu
30.03.2009
ER27140/09A
Eeva-Stiina Hatakka PAKK
PAJÄ1
BH
-
uros
Takkutukan Uudet Kujeet
Luksi
17.09.2008
ER45911/08B
Laura Lindeman PAKK
PAJÄ3
BH
JK3
uros
Takkutukan Rekkamies
Miska
30.03.2009
ER27141/09A
Minna Mynttinen PAKK
PAHA3

BH
HK3
uros
Takkutukan Riemuvoitto
Romi
30.03.2009
ER27143/09A
Minna Hämäläinen PAKK

BH
uros
MV's Pixel
Pieksu
16.04.2006
FIN17434/07A
Sari Strömberg PAKK

BH
narttu
Irhaberki Eira
Eira
26.06.2009
FI47778/09B
Mari Kurttio PAKK

BH
uros
Kilvan Kis Páva
Páva
22.01.2010
ER16674/10
Maija Kivinen PAKK

BH
narttu
Torzsási Bojtár Angyal
Fauni
30.03.2011
ER44659/11
Marita Lehtonen PAKK

BH
narttu
Takkutukan Megawatti
Salma
10.06.2010
FI40400/10A
Kukka Maille PAKK

BH
uros
Takkutukan Temppujentemppu
Jakke
25.11.2007
FIN57260/07A
Elvi Pääkkönen PAKK BH
uros
Saunatytön Ekstaasi
Puukko
25.07.2011
FI45988/11A
Heli Saksi PAKK BH
uros
Takkutukan Vänkä
Musti
04.03.2012
FI25023/12
Sara Mastokangas PAKK -